OWLA-KVARTETTI

jeroen woudstra, viulu

virpi räisänen, viulu

marjukka lieppinen, alttoviulu

katri ervamaa, sello


Yhteystiedot:Owla-Kvartetti c/o Marjukka Lieppinen, Välimaankatu 7 A 15,

33500 Tampere, Suomi-Finland, Tel.+358-3-2611-469

 

BIOGRAFIA

Oulun konservatoriossa perustettu Owla-kvartetti aloitti toimintansa vuonna 1989. Sen alkuperäiset jäsenet olivat kaikki Madetojan musiikkilukion oppilaita. Yhdeksänkymmentäluvun lopulla kvartetti kansainvälistyi, kun sen ykkösviulistiksi tuli hollantilainen Jeroen Woudstra. Kvartetin viulistit Jeroen Woudstra ja Virpi Räisänen toimivatkin muusikkoina Hollannissa. Alttoviulisti Marjukka Lieppinen työskentelee Tampereen kaupunginorkesterissa ja Katri Ervamaa Ann Arborissa Michiganissa.

Oulussa 1990 järjestetyn ensikonsertin jälkeen Owla-kvartetti on esiintynyt aktiivisesti niin Suomessa kuin muualla maailmassa. Kvartetin pyrkimyksenä onkin esiintyä mahdollisimman paljon juuri kotiseudullaan Pohjois-Pohjanmaalla. Useana kesänä se on tehnyt pienimuotoisen kotiseutukiertueen konsertoiden eri paikkakunnilla Oulun ympäristössä Owla-kvartetti on myös esiintynyt Tampereella, paakaupunkiseudulla seka Kuhmon nuoren musiikin festivaalilla vuonna 1996.

Ulkomaille kvartetti lähti yhdessä jo vuonna 1990 esiintyen silloin Englannissa. Lukuvuonna 1992-93 kvartetti opiskeli Chicagon lähellä Vermeer-kvartetin johdolla. Koulutusohjelmaan liittyen se konsertoi Pohjois-Illinoisín Yliopistossa sekä sen ympäristössä ja piti mestarikursseja mm. People's Music School:ssa Chicagossa. Owla-kvartetti osallistui useana kesänä Soundfest Kamarimusiikkifestivaaleille sekä oli Quartet-in Residence Bowdoin Festivaalilla vuonna 1994. Euroopassa Owla-kvartetti on esiintynyt mm. Orlando, Norrtälje, ja St.Foie de Grand Festivaaleilla sekä konserteissa Hollannissa, Englannissa ja Ranskassa. Se on myös Festival du Haut Limousin vakituinen jousikvartetti.

Vuonna 1999 Owla-kvartetti juhlisti kymmenvuotista taipalettaan konsertoiden Taiwanissa ja Ranskassa. Sen uudenvuoden konsertit St.Martin le Maultín linnassa olivat loppuunmyytyjä ja Taiwanin kiertueen yhdeksästä konsertista saatu palaute oli ensiluokkaista.

Owla-nimi esiintyy Oulun historian varhaisimmissa asiakirjoissa ja tarkoittaa tulvavettä.

 

KONSERTIT

1999Ranska: Festival du Haut Limousin; Festival de St.Foie de Grande; Chateau St.Martin le Mault Taiwan: Taipei, National Concert Hall; Keelung; Shin-Chu; Taichung; Peng-Hu; Ping-Dong1998 Limingan musiikkileiri: Limingan kirkko; Temmeksen kirkko. Terttu Jurvakaisen taidegalleria, Muhos. Oulun Tuomiokirkko. Raahen kirkko1997 Oulun Taidemuseo. Terttu Jurvakaisen taidegalleria, Muhos. Nallikari artcafe1996 Espoon kulttuurikeskusTulindbergin sali, Oulu. Kemin jalokivigalleria. Limingan musiikkileiri. Norrtälje Kammarmusikfestival, Ruotsi. Kuhmon nuori musiikki1995 Oulun taidemuseo. Tulindbergin sali, Oulu. Finlaysonin kirkko, Tampere. Sibelius-Akatemian kamarimusiikkisali, Helsinki. Hollanti: Orlando Festival; Aachen (Saksa), Kerkrade ,Steenbergen.USA: Music Mountain, Connecticut.Soundfest, Massachusetts. Englanti: Finnish Institute, Lontoo.1994 Tulindbergin sali, Oulu. Finlaysonin kirkko, Tampere. USA: Bowdoin Summer Music Festival, Maine. Soundfest, Massachusetts1993 Oulun tuomiokirkko. Limingan musiikkileiri, Limingan kirkko.USA: Butell Memorial Concert Hall, Northern Illinois University. People's Music School, Chicago. Sandwich, IL. Soundfest, Massachusetts1992USA: Recital Hall, Northern Illinois University.Ellwood House, DeKalb, IL. Seurakuntakeskus, Kiiminki. Oulun konservatorion kirjasto.Trinity Hospice, Lontoo, Englanti.1991 Madingley Hall, Cambridge, Englanti. Oulun konservatorion juhlaviikko, Tulindbergin sali. Aino Hirvonen & kni. 50v-juhlakonsertti, Oulu. SPR:n Oulun osaston kahvikonsertti.1990 Kaupungintalon juhlasali, Oulu

 

MUUT PROJEKTIT

 

1998 CD; Schubert: Tyttö ja kuolema, Shostakovich: Jousikvartetto no.6

1997 Demonauha; viihteellistä klassista

1996 Kokkonen kaveriksi - konsertti-luentosarja; Limingan musiikkileiri,

Oulun konservatorio, Kemin jalokivigalleria

1995 Demonauha; Ravel: Jousikvartetto, Haydn: Jousikvartetto Op.33 No.3,

Shostakovich: Jousikvartetto No.3

1995 Soundfest, kamarimusiikin opetusta

1993 Bowdoin Summer Music Festival, String Quartet in Residence

1993 Peopleís Music School, Chicago, mestarikurssi

1992-93 Northern Illinois University, String Quartet in Residence

 

 

RADIOESIINTYMISET

Oulu Radio - konserttinauhoituksia ja Rauni Järvilehdon ja Liisa Lääverin haastatteluja

1992-93 Public Broadcasting System, WNIU 89.5 DeKalb, IL konserttinauhoituksia

1992 BBC, Lontoo; Essi Kivirannan haastattelu

1990-91 Suomen Yleisradion Vuoden 1990 Kuoron Kiimingin Kiurujen konserteissa Pyhän Tuomaan kirkossa Oulussa, Kaukametsän salissa, Kajaanissa ja Ritarihuoneella Helsingissä.

 

 

MESTARIKURSSIT

1995 Orlando Festival:Hatto Bayerle (Alban Berg-kvartetti),Sandor Devics. Soundfest: Colorado-kvartetti, Marc Johnson (Vermeer-kvartetti).

1994 Britten-Pears School, Aldeburgh; Valentin Erben ja Tomas Kakuska (Alban Berg-kvartetti). Bowdoin Summer Music Festival: James Dunham (Cleveland-kvartetti) ja Samuel Roach (Juilliard-kvartetti).Soundfest: Colorado-kvartetti, Marc Johnson (Vermeer-kvartetti).

1993 Britten-Pears School: Valentin Erben (Alban Berg-kvartetti) ja Walter Levin (LaSalle-kvartetti).Britten-Pears School: Borodin-kvartetti.Soundfest: Colorado-kvartetti, Marc Johnson (Vermeer-kvartetti) ja James Dunham (Cleveland-kvartetti)

1992 Britten-Pears School: Borodin-kvartetti. Korsholman musiikkijuhlat: Borodin-kvartetti

1991 Sibelius-Akatemian täydennyskoulutuskeskus: Amadeus-kvartetti. Kuhmon kamarimusiiikikurssi: Keith Pascoe (Britten-kvartetti). Cambridge University: Alberni-kvartetti

1990 Sibelius-Akatemian täydennyskoulutuskeskus: Alberni-kvartetti. Kuhmon kamarimusiikkikurssi: Peter Manning (Britten-kvartetti)

1989 Kuhmon kamarimusiikkikurssi: Zoltan Gal (Keller-kvartetti)

 

 

APURAHAT

Oulun kaupungin kulttuurilautakunta, Oulun Läänin taidetoimikunta,Taiteen keskustoimikunta, Tampereen kaupungin kulttuurivirasto, Vilho ja Lahja Koposen säätiö, Valistustalo Oy

Aldeburgh Foundation, Englanti, Bowdoin Summer Music Festival, Brunswick, Maine, Northern Illinois University, DeKalb, IL, Soundfest, Falmouth, Massachusetts